12/22/2014

MITEN MENI, NOIN NIINKU OMASTA MIELESTÄ?

Nyt se on sitten ohi. Tänään on mun viimeinen päivä täällä ja aattelin tiivistetysti kertoa mitä kaikkea oon tehnyt.
Mulla on kyllä tekemistä riittänyt, kaikken eniten aikaa vei joulukalenteri. Mut oon tyytyväinen että sain tilaisuuden tehdä tälläisen työn! Mieleen jäi myös Skanssi, olihan se kiva istua pöydän takana ja tavata niin monia asiakkaita ja tutustua muihin myyjiin! 
Monia erilaisia töitä on ollut siivoamistehtävät, postikorttien laitto seinälle ja niiden merkitseminen ja ylipäätään uusien tuotteiden esillepano ja pakkaaminen.
Mulla on ollut myös tälläisiä "epävirallisia" töitä, joita tehtiin silloin kun ei enää oikein muuta tekemistä ollut. Esimerkiksi viime perjantaina Janne oli tullut mun mukana tänne gallerialle auttamaan (sillä meidän lisäksi täällä oli vain Lisa) ja oltiin yläkerrassa laatimassa listaa näille miten saada enemmän seuraajia ja huomiota erilaisissa medioissa. 
Kokeilimme myös Lisan kanssa itsetehtyä lightboksia!

Työskentely on ollut täällä tosi vapaata, oon saanu itse vaikuttaa siihen mitä teen ja mun mielipiteitä kuunnellaan, mikä on tosi mukavaa.
Mulla on ollut myös ylimääräistä aikaa tutustua yläkerran gallerian taideteoksiin, miten ne on tehty ja kuka ne on tehnyt. Oon myös Tjudassa tutustunut yhden kokonaisen päivän ajan erilaisiin graafisiin tyyleihin. Oon oppinut paljon uutta, mutten silti melkeinpä mitään. Kuten Sara sanoi, näitä asioita ei opita tunneissa tai kuukausissa, vaan vuosissa.

Kolme helmeä, eli kolme asiaa joista olen todella tyytyväinen täällä:
1. Oon saanut tehdä tosi monipuolisesti asioita, joihin sain kaikenlisäksi vaikuttaa itse.
2. Työkaverit on ollut vertaansa vailla!
3. Oon oppinut kaikkea uutta, vaikken sitä ehkä tajuakkaan. (Yrityksen pidosta, iZettle, hieman taidegraafisia käsitteitä, yms.)

12/19/2014

ASIAKASPALVELU

Mikä tekee asiakaspalvelutilanteesta onnistuneen? 
Asiakaspalvelijan aito halu auttaa asiakasta, tilannetaju ja toimiva vuorovaikutus. Aitous, se että ei yritä olla mitään ihmeellistä, vaan on oma itsensä. Kohtaa asiakkaan tasavertaisena ihmisenä. Tilanne on onnistunut, kun asiakas lähtee tyytyväisenä (vaikka ei olisi ehkä löytänyt etsimäänsä asiaa).

Mikä on paras tapa aloittaa keskustelu asiakkaan kanssa?
Sisään tullessa tervehtiminen ja hymyily, jotta asiakas tietää, että hänet on huomioitu ja häntä pidetään tärkeänä. Asiakkaan eleitä kannattaa lukea, osa haluaa katsella rauhassa ja voi kokea liiallisen puhumisen hyökkäävänä. Kysymys voinko auttaa on aina hyvä. Jos ei tarvita apua, voi sanoa, että kysy toki jos tulee jotain. Ja jos asiakas katselee jotain tuotetta pidempään, menen tilanteesta riippuen kertomaan siitä lisää. Meidän liikkeessä usein ihmiset sanovat itse heti sisään tullessaan jotain positiivista sisustuksesta ja rakennuksesta, joten keskustelu alkaa luontevasti.

Mitä tehdä jos tulee ahdistavan hiljainen hetki?
Itse hymyilen ja sanon asiakkaalle, että katsele rauhassa, vastaan mielelläni jos tarvitaan apua. Harvoin tulee näitä tilanteita.

Miten päättää asiakaspalvelutilanne onnistuneesti?
Kiittämällä ja toivottamalla tervetulleeksi uudelleen. Annamme usein myös flyerin ja aukioloajat mukaan ja kerromme jos jotain uutta ja kivaa on tiedossa.

Kysymyksiin vastasi Paula propeller.gallerialta.
MOTOROLA x 2
Vähän jäi listaamatta näitä asiakastapaamisia, mutta kirjoitan tähän alle nyt kaksi onnistunutta, mitkä tulivat parhaimmin mieleen. Skanssissa siis molemmat:

Keskiviikko 18.12.
Mies saapui kojun luokse ja jäi katsomaan lasitauluja, keskustelu alkoi simppelillä Hei - aloituksella, josta keskustelu lähti asiakkaan johdattamaan suuntaan, tässä tilanteessa hän kysyi, mikä lintu eräässä lasitaulussa oli. Kuultuaan sen olevan tiira, hän kertoi tarinan kesämökillään asuvista tiiroista, joilla oli suuri merkitys hänelle. (Tässä kohtaa tuli tarina tiiroista.)
Siitä tilanne johti lasitaulun ostoon ja hyvän joulun toivotuksiin.

Torstai 19.12.
Nainen oli kävelemässä ohi, mutta pysähtyi nähdessään kojun edessä roikkuvan liinan. Hän tuli luokse ja kysyi paljonko se maksaa ja hinnan kuultuaan juteltiin hetki hänen tyttärestään, jolle liina oli kuin luotu. Tilanne päätyi ostotapahtumaan ja joulun toivotukseen.
VÄLTÄ NÄITÄ:
1. Liika tuotteiden tuputtaminen.
2. Puhelimen käyttö!
3. Ja ylipäätään välinpitämättömyys asiakasta kohtaan.
4. Purkan jyystäminen.
5. Tupakointi lähiaikoina, koska haju on erittäin tarttuva, eikä välttämättä miellytä asiakasta.

SKANSSI

 Huomatkaa mun mahtavat naaman suttaukset.

Olin siis nyt keskiviikon ja torstain Skanssissa pitämässä Saran kanssa meiän Pop Up-storea! Oli aivan mahtavaa, tutustuin moniin erittäin mukaviin ihmisiin ja kyllä vitsiä lensi. 
Asiakkaita kävi ihan kiitettävästi, riippuen tietenkin ajankohdasta, sain kuulla asiakkailta mielenkiintoisia tarinoita ja kaikki olivat niin mukavia.

Keskiviikko aamuna laitettiin pöytä uuteen uskoon ja loppuaika olikin pelkkää asiakaspalvelua. Torstaina oli myös väliarviointi, se meni hyvin ja olen todella tyytyväinen!

Nyt saa katsoa menenkö maanantaina uudestaan Skanssiin vai tulenko liikkeelle.

12/11/2014

VIISI SÄÄTÄ

Toivon, että omistaisin jonkun suojan kameraan ja voisin lähteä ulos kuvaamaan tuota ilmaa. Kello on vasta 12 ja tähän mennessä tuolla on tullut rakeita, räntää, on ukkostanut ja tällä hetkellä tulee vettä kaatamalla ja aurinko paistaa kirkkaana. En ihan muovipussi viritelmillä uskalla ulos mennä, vaikka kuinka paljon houkuttelisi. Tälläinen joulukuu täällä, entä siellä?

12/10/2014

MÄ SAAN EBOLAN (NOT)

Kuva ei liity tapaukseen.
Kaikki sairastelee ja valittaa. Siis ihan kaikki, kotona, töissä, Jannella. Ja missään muualla mä en sitten käykkään. Mä vasta parannuin ja nyt toivon etten sairastu uudestaan, mulla kun on taipumus saada kaiken maailman sairaudet. 
Ensiviikolla Skanssiin, lauantaina olen liikkeellä normaalin työajan ja sunnuntaina samaan aikaan kun muut ovat Taalintehtaan joulumarkkinoilla, minä ja Veera pidetään liike pystyssä. Ainakin toivottavasti.

12/05/2014

PERJANTAI

Harmittaa. Löytyi ihana talo, just se oikee. Mut se meni. Harmittaa, ketuttaa, ärsyttää.

Tänään on perjantai, viikko on mennyt nopeasti. Tiistaina pakattiin tavaroita, jotka menisivät Helsinkiin Pirkko-Liisa Topeliuksen gallerialle myyntiin, keskiviikkona muut lähtivät Helsinkiin, mutta minä menin SaoSao koulutukseen Saloon. Eilen oli rauhallisempi päivä, uusia tuotteita tuli jonkin verran, joten ne laitettiin esille ja muutenkin tehtiin sitä sun tätä. Tänään on toinen rauhallisempi päivä, joulukalenteri tehdään tänään loppuun ja tänne saa tulla tänään tekemään kortteja vaikkapa jouluksi.

12/04/2014

TAALINTEHTAAN VIERASVENESATAMA

Mä tykkään Taalintehtaan satamasta, varsinkin auringossa. Kesäisin satama on aivan täynnä veneitä. Ja vaikka siinä onkin tehdas aivan vieressä niin se vaan tekee kokonaisuudesta paremman. Mun työpäivä alkoi vasta kymmeneltä, joten tulin jo puolelta, ostin appelsiinimehua ja menin satamaan nauttimaan auringosta ja kirpeästä pakkasilmasta. Marraskuussahan aurinkoa oli näkynyt Helsingissä vain noin 13 tunnin verran, ja nyt kun sitä taas on, siitä pitää nauttia.

12/02/2014

JOULUKALENTERI

Joulukuu alkoi ja useasti mainitusta propellerin joulukalenterista julkaistiin ensimmäinen kuva Instagramissa ja Facebookissa! Ensimmäisen luukun takaata paljastui kilpailu, jonka ohjeet näkee myös ylläolevassa kuvassa, mutta kirjoitan ne myös tähän alas:

1.12. Ota kuva ja voita!
Enää 23 yötä jouluun. Heitämme sinulle jouluhaasteen: Bongaa meidät joulumyyjäisistä, Skanssista (12.-21.12) tai gallerialta 21.12. mennessä ja laita kuva suosikki tuotteestasi Instagramiin tai Facebookiin aihetunnisteella #propellergallery ja voit voittaa kuvaamasi tuotteen!
Arvonta ei koske yksittäisiä taideteoksia ja voittajalle ilmoitetaan 22.12.2014.

11/27/2014

MINÄ ASIAKKAANA

Ensimmäinen asia mikä iskee silmään lähestyessä liikettä, on kirkkaan vihreä tekonurmi. Aivan ihana piriste harmaassa syksyssä. Ovien ympärillä on pienet puut, joissa loistaa jouluvalot, varmasti hienot illalla. 
Ovesta astuessaan ei oikein tiedä missä on. Ympärillä on koivuja, mutta silti tuotteita? Pidän tästä yhdistelmästä. Liike on täynnä käsityötä, joten tuotteiden katseluun ei kyllästy ja aina löytää jotain uutta katsottavaa. Seinille on laitettu täkäläisten taiteilijoiden tauluja ja tauluja on lisää näytillä yläkerrassa. Liikkeen pohja varmistaa sen, että jokaisen tuotteen näkee ja keskellä olevien puiden läpi on mahdollista kävellä. Ykköspöytä on täytetty jouluisilla tuotteilla, tontuilla, löylymittareilla, korteilla, kynttilöillä.. 
Kassan takana on monia erilaisia paketointi mahdollisuuksia, on erikokoisia paperikasseja/-pusseja, ja jotkin tuotteet ovat jo valmiiksi sellofaaniin paketoitu. Kuitin asiakas saa joko kirjoitettuna tai sähköpostiinsa, ja tuotteen hinta on simppelisti ilmoitettu joko tuotteen vieressä tai kiinnitettynä itse tuotteeseen.

11/26/2014

7 GRAAFISTA MENETELMÄÄ

1. Kuivaneulatekniikka muistuttaa hieman kynällä piirtämistä, sillä siinä käytetään vain piirrintä (terävä teräsneula) ja laattaa (yleensä kuparinen). Suurinpana erona kynäpaperi piirtoon on laatan aiheuttama vastus. Teräsneulalla "piirtäessä" syntyy uran ympärille valli (eli lastuja ei irtoa), joka vedostaessa kerää painoväriäympärilleen. Tästä syystä tällä menetelmällä syntyy pehmeähkö viiva.

2. Carborundum eroaa muista, sillä siinä ei syövytetä tai kaiverreta mitään. Sen sijaan, että laatasta poistettaisiin jotain, siihen lisätäänkin materiaalia. Kuva siis maalataan laatalle käyttäen carborundumhiekasta (arvatkaa mistä tyyli on saanut nimensä) ja liimasta tehdystä seoksesta.

3. Collagrafia on läheistä sukua carborundum tekniikalle, sillä collagrafiassa laattaan liimataan kollaasin tavoin eri materiaaleja, jolloin laattaan syntyy syvänteitä, josta painoväri siirtyy kostealle painopaperille prässin puristuksessa. (colla = liimata, grafia = kirjoittaa, kreikka-suomi)

4. Mezzotinto eroaa muista metalligraafisista tekniikoista eniten syövytys- ja kaiverrusmenetelmissään. Tässä on kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä laattaa rouhitaan epätasaiseksi, joka siten vedostuttaessa on syvän musta pinta. Toisessa vaiheessa kuva tehdään tasoittamalla ja kiillottamalla rouhittua pintaa. Näin on mahdollista tehdä kuvia, joissa siirrytään valööristä (wikisanakirja) toiseen pehmeästi ilman teräviä rajoja.

5. Akvatintta on metalligraafisista menetelmistä kaikkein sotkuisin. Laatta pohjustetaan käyttäen hartsi-/asfalttijauhetta, joka lasketaan pölynä sen pinnalle kuumentaen laattaa samalla alapuolelta, jotta jauhe sulaisi kiinni. Osat, jotka jäävät valkoisiksi peitetään peittolakalla, jonka jälkeen aloitetaan syövyttämään eri aikoja lakaten välillä. (lakkaus => syövytys => lakkaus jne.)

6. Etsauksessa eli viivasyövytyksessä laatta peitetään happoa kestävällä pohjustusaineella, johon piirretään teräspiirtimellä. Piirtäessä viivan kohdalta paljastuu kupari, joka syöpyy happokylvyssä, johon laatta laitetaan piirtämisen jälkeen. Viimeistely tapahtuu puhdistamalla pohjustusaineella, värittämällä ja tekemällä vedos.

7. Fotoetsauksessa jälki on jyrkkää, eli saadaan aikaan kuvia, joissa on vain mustaa ja valkoista. Hyvä menetelmä kirjainten, ornamenttien ja kuvioiden siirtoon laatalle. Tekoon käytetään yleensä valokopiolakkaa. Uv-valon vaikutuksesta valokopiolakka liukenee lipeään, jota käytetään kehitteenä. Negatiivifilmi asetetaan laatan päälle ja tehdään valotus.

Lähteet: taidegraafikot.fi ja Tuula Lehtisen kirjoittama Syväpaino vuodelta 2010.

KAKKU PALKALLA

Tänään on kuvattu ja muokattu kuvia joulukalenteria varten (tsekatkaa 1.12. instagram ja facebook!), sekä lauantaina itsetehdyistä pinsseistä tuli tänään joulukortteja! Lauantaina lähden mukaan Teijoon Masuunilla vietettäviin joulumarkkinoihin kokoamaan myyntipöytää sekä myymään tuotteita. 
Kuten mainitsinkin viime postauksessa, liikkeen ulkoasu on nyt muuttunut jouluisemmaksi ja putoilevat kortit gallerian puolella on hoidettu. Työtä on riittänyt, mutta veikkaanpa että alku on ollut lepsua. Skanssipäivät alkavat pelottavasti jo lähenemään!
Ja tänään syötiin kakkua.
12 päivää takana, 21 edessä.

11/21/2014

ONKO MEIDÄN LAPSI SYÖNYT?

Liikkeeseen tuli joulu. Ja mä pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään sellofaania. 

11/19/2014

#TURKITONTYYLI, TYYLIMOKA VOI TAPPAA


"Turkikset ovat ylellisyyttä - ihan niinkuin plantaasiorjat ja ihmisistä tehdyt kodin sisustuselementit. Jätetään kaikki nämä epäeettisyydet historiaan."

Suomessa on tällä hetkellä noin 1000 turkistarhaa. Niissä elää yli neljä miljoonaa turkiseläintä ja ne elävät koko elämänsä alle neliömetrin kokoisessa verkkohäkissä, eikä virikkeitä ole. Haluaisitko kokea saman kohtalon? 
Keväällä syntyvät pennut tapetaan talvella, niiden ollessaan puolivuotiaita. Tapettuaan ne nyljetään, yleensä somisteiksi mm takin karvareunuksiin. Arviolta 90% turkiseläimistä tapetaan somisteiksi.
Ennen nyljetyt eläimet jauhettiin ja syötettiin eläimille, oravanpyörä sai alkunsa.


"Kauneus ja tyylikkyys ei edellytä julmuutta. Ajattelemattomuus on inhimillistä, välinpitämättömyys ei. Ajattele!"

Ei ole mitenkään erityistä jos turkiseläimellä on silmätulehduksia, haavoja tai puuttuvia raajoja. Eläimillä esiintyy myös stereotyyppistä käyttäytymistä ja apatiaa, joille eläin ei voi mitään, eikä niitä auteta. 

Kampanja Turkistarhaton Suomi 2025 otti uuden käänteen tullessaan näyttävämmiksi suomalaisten keulakuvien avulla. Mainoksia näkyy jo kaduilla, verkossa ja lehdissä. Ensivuonna yritetään vaikuttaa eduskuntavaaleissa. 
- Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen loppuunsaattaminen on jäämässä seuraavalle hallitukselle. Seuraavat vaalit ovat eläinsuojelun kannalta aivan ratkaisevat, etenkin kun turkistarhausasetuksen uudistaminen ei näytä tuottavan olennaisia ratkaisuja turkistarhauksen ongelmiin, kertoo Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

Onko hinta ja tyylikkyys parempaa luksusta kuin puhdas omatunto?
Tee eläimille palvelus ja osta vaatteesi turkittomista liikkeista, joista lista tässä.

11/14/2014

KOLLAASIA

Tämä päivä on mennyt laittaessa uusia salaisia postikortteja näytille! Tuskailin todella paljon niiden pienten kaksipuolisten teippineliöiden kanssa, niitä oli joka puolella ja se toinen puoli oli niin vaikea saada pois. Kuitenkin siitäkin selvittiin kunnialla, ja nyt on työt saatu seinille näkyville, jotta uudet onnelliset omistajat voisivat tulla hakemaan ne pois.
Minun päiväni loppuu aivan pian ja matkani jatkuu Saloon, jossa menen kuuntelemaan, ah niin ihanaa, Kasmiria. Huomenna sitten takaisin ahertamaan mainosten pariin!

11/12/2014

ENSIMMÄISET PÄIVÄT TÖISSÄ, MITEN MENEE?

Tänään alkoi toinen päivä töissä, ja ajattelin tehdä esittelykierroksen liikkeeseen (sain kyllä luvan kuvien julkaisuun). Alakerrassa heti sisään astuessa tulee kodikas olo, sillä liikkeessä on tunnelma kohdallaan! Alakerta on siis lahjatavara puolta, jossa on lähialueiden taiteilijoiden tekemiä tuotteita.
Galleriaan saapuessa on kuin toisessa maailmassa, vaikka sinne ei ole kuin rappusten pituinen matka. Yläkerran galleria on tyyliltään täysi vastakohta alakerran liikkeelle. Pidän  tästä vaihtelusta todella paljon!
Aloitin siis tiistaina työt menemällä liikkeen taidepajalle, jossa usein ollaan niinä päivinä kun liike ei ole auki. Aloin siellä suunnittelemaan muutamia mainoksia, toinen jouluinen ja toinen, jonka kohderyhmänä on nuoriso. Tänään päivä on alkanut tutustuessa liikkeeseen ja sometileihin.
Liikkeellä on monia mielenkiintoisia suunnitelmia (minuakin varten) ja paljon tulevia tapahtumia. Tykkään!

11/06/2014

Työssäoppiminen propeller.gallery

Ensi viikolla 10.11. alkaa meidän ykkösten ensimmäinen työssäoppiminen, joka loppuu vasta 23.12.
Minä menen Taalintehtaalla sijaitsevaan galleria/lahjatavaraliikkeeseen nimeltä propeller.gallery. Se on muutaman kemiöläisen perustama yritys satamassa ravintola Portsiden ja Bio Ponyn välissä.
Minun tehtäväni on olla heidän sometiliensä päivittäjänä (kannattaa tsekata heidän instagramfacebook ja pinterest, sillä mun juttuja tulee näkymään siellä aikas paljon!) ja mun pitää luoda uusia tilejä heidän liikkeelleen (mm tumblr). Somessa mun työnä on päivittää, seurata ja etsiä inspiraatiota.
Työni ei silti ole pelkkää somessa oloa, sillä todennäköisesti teen heille joitain mainoksia, joita pistän erilaisiin paikkoihin ja mainostan liikettä nuorille. Työni on myös asiakaspalvelua (liikkeessä, sekä joulukuussa olevassa Skanssi tapahtumassa ja Teijossa).

Odotan todella paljon työtä täällä, sillä se on niin monipuolista ja minun mielestä todella kiinnostavaa!