4/27/2016

Miten mulla menee?

Työssäoppiminen etenee hyvää vauhtia ja kesäkin lähenee siinä samalla! Hommia täällä on riittänyt, olen ollut myymälän puolella, mutta nyt olen vaihtelun vuoksi siirtynyt toimistoon.

Kolmannella työssäoppimisviikollani tein outlet alueelle somistuksia ja muutenkin siivosin aluetta. Tein myös somistuksia yläkerran sängylle ja puutarha-alueelle. Pääsin myös tekemään hintalappuja ja laittamaan niitä tuotteisiin. Viikko loppui reissulla eräälle asiakkaalle ja ensimmäisellä käynnilläni varastolla.

Neljäs viikko oli hieman lyhyempi, sillä keskiviikkona Läntisellä käytyäni minulle mitattiin 38.8 astetta kuumetta. Niinä kahtena päivänä kun töissä olin kuvasin ja muokkasin mattokuvia ja etsittiin toisen harjoittelijan kanssa viime kesän puutarhakalusteita näytille.

Nyt lähti käyntiin viides viikko, eli puolessa välissä jo ollaan! Olen nyt muokkaillut mattokuvat valmiiksi ja niistä pitäisi tehdä tietokortit. Tästä lisää piakkoin.

4/13/2016

Työssäoppiminen Ylhäisten sisustustehtaalla

Olen siis nyt aloittanut työssäoppimiseni Ylhäisten Sisustustehtaalla, josta löytyy kaikkea taivaan ja maan väliltä kodin sisustukseen. Mielestäni hauskinta on, että Sisustustehdas sijaitsee entisessä näkkileipätehtaassa! Sisustustehtaan Facebook -sivut löytyvät tästä.

Ensimmäisen päiväni vietin myymälän yläkerrassa. Päivä meni reippaasti mattoja ripustaen ja "henkaroiden". Toisen päivän käytin myös myymälän puolella, tällä kertaa sain tehtäväkseni ripustaa uudet verhot myymälän yläkerran verhoalueelle. Perjantaina imuroin 40 Hanhivaaran mattoa ja tein muitakin ylimääräisiä hommia.

Toinen viikko meni kokonaan uusien puutarhakalusteiden kokoamisessa ja järjestelemisessä, kannattaa tulla katsomaan!