2/18/2016

Salo Design kuvaukset

Saimme asiakkaammeksemme Salo Designin Hely Sainio-Lehtovirran! Helyn liike muuttaa Salon torin laidalta uuteen osoitteeseen (Turuntie 10) ja tuotimme hänelle some kampanjan. Luokkamme jaettiin kahteen tiimiin, uuteen ja vanhaan. Vanhat tuottivat heille kuvia, jotka kertovat muutosta ja me uudessa tiimissä teimme kutsun Helyn uuden liikkeen "tupareihin". 

Aloitimme projektin tiimissä tutkimalla lehtiä. Niiden tyyliä, artikkelien mittoja ja tyylejä. Selailimme paljon eri lehtiä ja tutkimme miten niiden taitto eroaa muista lehdistä. Erilaisissa lehdissä on myös erilaiset aiheet, joten lehti täytyy miettiä oman artikkelin mukaan. Tämän jälkeen aloitimme yhdessä suunnittelun; mikä aihe, millainen artikkeli millaisineen taittoineen. 

Kuvauspäivänä tiimiläiseni kävivät aamulla hakemassa huonekaluja Salo Designista ja rekvisiittaa mm. Lidlistä ja Tokmannista kun itse tein viimehetken siivoiluja. Kun kaikki pääsivät tänne jakauduimme tiimeihimme ja menimme huoneisiin, jossa aloittaisimme kuvaukset. Jokainen haali sitten tavarakasasta tuotteet jotka näyttivät hyvältä. Teimme muutaman kokeilun ennen kuin saimme sen oikean tehtyä, josta sitten kuvauksemme alkoi.
Kokeilimme valokuvausta salamalla, luonnonvalolla ja valojen kanssa ja totesimme luonnonvalon parhaaksi vaihtoehdoksi. Itse en enää tarkalleen muistanut mitä milläkin asetuksella tapahtui (viime kuvauksista on jo hieman aikaa), mutta kokeilemallahan se selvisi! Kokeilin erilaisilla ääripäillä, jotta huomaisin mitä asetuksella tapahtuu ja sitten etsin sitä oikeaa kohtaa.
Kun jokainen oli saanut tarpeeksi kuvia, aloimme siivoamaan samalla kun teimme yhtä seinää vasten kuvaukset somekampanjaa varten. Siivoukset sujuivat nopeasti ja saimme tavarat lastattua autoon, joilloin muutama meistä palasi Salo Designiin viemään tavaroita takaisin. Järjestelimme tuotteet takaisin sieltä mistä ne oli otettu ja jätimme Helyn jännittämään kuvia.

Seuraavina päivinä aloitimme kuvien muokkauksen. Itse kokeilin Photoshoppia ja Lightroomia, sillä olin ennenkin kokeillut Lightroomia muutamien tähtikuvien muokkaukseen.

Kuvat muokattuamme aloimme suunnitella aukeamaa, teimme jokainen omanlaisemme version aukeamasta. Näistä suunnitelmista lähdimme kokoamaan yhtä aukeamaa, joka näyttää tältä:

2/11/2016

Lehdentaitto ja sommittelu

Kun teemme nyt tätä lehtiartikkelia, täytyy tarkkaan miettiä lehdentaittoa. Jokaisella lehdellä on omanlaisensa taitto ja niitä täytyy tutkia tarkkaan. Eri lehdissä menee mm. marginaali eri kohdassa ja toiset lehdet ovat kaksipalstaisia, kun toiset kolme (ylin kuva on kolmepalstainen).
Erilaiset nostot ja värit tuovat ilmettä ja elämää artikkeliin. Alimmassa kuvassa on piirroksilla luotu hauskuutta, käsintehdyt asiat tekevät aukeamasta mielenkiintoa herättävän.

Artikkelissa on aina oltava (poikkeuksiakin löytyy): Otsikko, ingressi (lyhyt johdanto), leipätekstit, tekijät ja useimmiten joitain kuvatekstejä.

Artikkelin tyyppi vaikuttaa myös siihen, mihin se asetetaan lehdessä. Yleensä lehden alku ja loppu on kevyempää asiaa, jotka auttavat lukijaa pääsemään lukufiilikseen ja joita on helppo lueskella. Lehden keskellä on aina raskaimmat jutut, joihin lukijan täytyy keskittyä lukemaan.

OPS 1: Messut ja tapahtumat

Asiakkaan tarpeet on otettava huomioon. Tiimimme sai nyt asiakkaaksi American Car Show:sta Finnish Mopar Associations:n. Heille teemme messuosaston tuonne tapahtumaan.
Tavoitteemme on saada asiakas tyytyväiseksi lopputulokseen. 
Aikataulutusta olemme miettineet jo alkavasti ja työnjako toimii reilusti ja jokainen saa oman osansa työstä, jotka kuuluu hoitaa aikataulussa.
Kohderyhmänä toimii tällä kertaa moottoripyöristä ja autoista kiinnostuneet ihmiset. Koska American Car Show on koko perheen tapahtuma, pitää huomioon ottaa kaikenikäiset. Budjettimme tähän työhön on noin 1 000€.

Osaston sijainti vaikuttaa paljon siihen, millaisen messuosaston voi tehdä. Jos se sijaitsee esimerkiksi nurkassa, täytyy huomioon ottaa molemmat suunnatit. Esimerkiksi meidän osastossa on yksi pääty seinää vasten, joka rajoittaa näkyvyyttä. Osaston koko vaikuttaa myös paljon siihen, mitä kaikkea osastolle voi laittaa. Osastoa ei saa tunkea aivan täyteen, jotta sinne mahtuu myös menemään. Koko on myös hyvä selvittää etukäteen, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä.
Vakiorakenteet ovat messukeskukselta vuokrattavaa vakiokalustustoa, kuten valkoisia kovalevyjä, harsokatot, otsalaudat ja tukipylväät. Messukeskukselta saa myös vuokrattua valmisosaston, joka on edullinen kokonaisuus.
Osaston toiminnallisuus houkuttelee aina enemän ihmisiä. Kunhan osastolle keksii toiminnallista tekemistä on suurempi mahdollisuus saada enemmän ihmisiä tutustumaan tarkemmin osastoon.

Työturvallisuus on tärkeä asia messuosastoa tehdessä. Pitää huomioida, että rakentajilla ei ole riskiä loukkaantua tai osaston valmistuttua ihmiset eivät joudu riskiin. Sähköturvallisuudesta ja sähköistyksestä on monia tarkkoja säädöksiä, joita pitää seurata tarkasti. Tässä esimerkki yhdestä säädöksestä: "Jos käytetään omia työmaa- tms. keskuksia, tulee huomioida että kaikki 32A:n ja sitä pienemmät pistorasiat tulee varustaa 30mA:n vikavirtasuojalla." 
Kulkureiteillä olevat johdot tulee olla kiinnitetty/suojattuna siten, ettei niistä aiheudu kompastumisen vaaraa. Vakuutukset on yrityksen itse hoidettava. Näytteilleasettaja vastaa omien tuotteidensa ja rakenteiden turvallisuudesta. Suomen Messujen vastuuvakuutus korvaa vain oman henkilökunnan toimenpiteistä tai sen laitteista ja rakennuksista kolmannelle henkilölle aiheutuvat vahingot. 
Messukeskus tarjoaa myös joustavaa varastointipalvelua näyttelymateriaalien lyhyt- ja pitkäaikaiseen säilytykseen.

OPS 2: Messut ja tapahtumat

Rakenneratkaisut pitää suunnitella tarkkaan, ettei rakennustilanteessa synny vaikeuksia.
Osaston pystyttäminen kannattaa hoitaa asianosaavien kanssa, ettei synny suurta onnettomuusriskiä.
Näyttelygrafiikka on hyvä tapa saada osastosi erottumaan massasta. Käyttämällä hyödyksi erilaisia suurkuvatulosteita ja kangasbanderolleja saat esimerkiksi yrityksesi logon hyvin näkymään. Osastosi tärkeän viestin saa hyvin näkymään mm. otsalaudassa.
Hyvä tapa saada ihmisiä osastolle, on järjestää tekemistä, mihin he voivat osallistua. 
Sloganin on hyvä olla lyhyt ja helposti muistettava, jotta se jää ihmisen mieleen. Parasta mainostusta on, kun ihmiset alkavat toistamaan sitä arkielämässään. ("Just do it") Slogan on hyvä pistää näkyvälle paikalle.

Ripustusratkaisut on suunniteltava niin, että ne on mahdollista toteuttaa. Koosta riippuen täytyy ripustuksista ilmoittaa messukeskukselle ajoissa.
Teippauksilla on helppo toteuttaa yrityksen markkinointia, sillä mm. logot on helppo teipata näkyville.
Valaistus vaikuttaa suuresti osaston näyttävyyteen. Osastoa ei saa valaista liikaa tai liian vähän, ja valojen asettelukin vaikuuttaa. 
Säilytys kannattaa miettiä kunnolla jo ennen rakentamisen aloittamista. Missä osastonmyyjät säilyttävät takkejaan ja muuta omaisuuttaan ilman, että ne ovat tiellä? Mihin laitetaan kaikki ylimääräiset esitteet ja muut oheistuotteet?
Maton saa vuokrattua messukeskukselta. Heidän valikoimissaan on erivärisiä rulla- ja palamattoja, joista saat valittua parhaimmat osastosi teemaan. Messuosaston hintoihin kuuluu asennus, yhden imuroinnin (palamatto) tai suojamuovin poiston (rullamatto) ennen näyttelyä.
Siivous on tärkeä asia, sillä siisti osasto houkuttelee enemmän ihmisiä. Siivous on joko hoidettava itse tai maksua vastaan SOLilta.

Osaston on hyvä olla yrityksen teemaan sopiva, jotta se on tunnistettava. Värien valinta vaikuttaa osaston tunnistettavuuteen, kannattaa siis olla yrityksen väreihin sopivat. 
Elämyksellinen osasto on mieleenjäävä osasto. Kun osastoon keksii jotain, mikä herättää suuria tunteita (mieluiten myönteisiä) ihmisessä, jäät hyvin tämän mieleen ja vielä kotonakin hän miettii osastoasi.
Kun ihmisen on tarkoitus vain kävellä ja silmäillä osastoasi, on ensivaikutuksella väliä. Se mitä ihminen ensimmäisenä näkee, jää hänen mieleen. Tämä vaikuttaa siihen, jääkö ihminen siihen pidemmäksi aikaa vai jatkaako hän heti matkaa.
Kuten jo aiemmin sanoin, siisti osasto houkuttelee ihmisiä. Houkuttelevuuteen vaikuttaa moni muukin asia, kuten valaistus, henkilökunta,
Materiaalitkin vaikuttavat ihmisen mielenkiintoon tutustua osastoon enemmän. Jos materiaaleina on käytetty 

OPS 3: Messut ja tapahtumat

Osaston henkilökunnan täytyy panostaa pukeutumiseen, jotta se on yhtenäistä ja tunnistettavaa. Parasta olisi, jos seuralla on omia seurapaitoja ja henkilökunnalla olisi ne päällä.
Henkilöstöä täytyy myös valmentaa. Kukaan ei mene osastolle, jos henkilökunta on tympeää ja koko ajan kännykällä/tietokoneella. Henkilökunnan täytyy myös tietää mistä puhuu, ettei kiusallisia hetkiä tulisi.
Jaettavan materiaalin päättäminen on välillä vaikeaa. Joillakin seuroilla voi tavaraa olla vaikka kuinka paljon, mutta kaikkea ei kannata messuille ottaa. Toinen tärkeä kysymys on kuinka paljon jakotavaraa ottaa? Tähän täytyy tutkia tarkkaan paljonko ihmisiä messuilla yleensä käy ja tähän päätellä se. Mielummin liikaa kuin liian vähän. Ilmainen tavara houkuttelee ihmisiä, tämän takia kannattaa myös miettiä jakaako esitteitä vai jotain käyttöesineitä, mitkä ihmiset säästävät.
Monilla osastoilla on myös tarjoiluna jotain ruokaa. Faktahan on se, että ruokakin houkuttelee ihmisiä. Makeiset ovat aina varma valinta.
Messukalusteita saa yleensä vuokrattua messukeskukselta, mutta ne voi myös ostaa muualta, jolloin niitä voi käyttää seuraavillakin messuilla. Tässä täytyy miettiä kumpi on kannattavampaa.
Suurkuvat ovat näyttävä tapa herättää huomiota messuilla.
 Suunnitelma on kaiken a ja o. Mitä tarkempi suunnitelma, sitä helpompi on toteutus.
Painovalmiit tiedostot täytyy tehdä tarkasti, sillä firma, johon tiedostot lähetetään tekevät tilauksen juuri sellaiseksi kuin tilasit. Tarkista siis tiedostot tarkasti!
Tarjouksia kannattaa pyytää eri hankintapaikoista, jotta löytää halvimman paikan (kilpailuttaminen).
Toimitusajat täytyy ottaa huomioon mm. suurkuvatulosteita tilatessa. Tuotteet täytyy tilata tarpeeksi aikaisin, jotta ne ehtisivät tapahtumaan.
Ennakko- ja jälkimarkkinointi ovat kaksi tärkeää asia, joista täytyy huolehtia ennen ja jälkeen messujen. Ennakkomarkkinointi on tärkeää, jotta ihmiset saavat tietoonsa teidän menevän messuille ja jälkimarkkinointi on vain mukava tapa esim kiittää tapahtumasta (kiitos kävijöille tms).
Kutsut kannattaa lähettää hyvissä ajoin tutuille ja netin kautta tuntemattomille. Näin tulijat osaavat varata tapahtumapäivät kalenteristaan.
Logistiikka kannattaa hoitaa ammattilaisten puolesta, jottei kalliit messuelementit rikkoudu. Nämänkin varattava hyvissä ajoin!
Opasteet on tehtävä selkeiksi ja huomattaviksi, jotta paikan löytää helposti ensikertalaisetkin.
Pysäköinti ja ruokailut järjestetään yleensä messukeskuksen toimesta. Sieltä yleensä voi ostaa ruokaa, mutta eväät on hyvä ottaa mukaan. Vesipullo välttämätön niin suuressa ihmismäärässä!